Baarikiertueella tuoreiden ylioppilaiden kanssa - Bremer, Edison ja Hamburgerbörs
Eilen 31.5.2008 oli juhlaa uusille ylioppilaille, jotka saivat valkolakkinsa päivällä omissa juhlissaan. Ylioppilaslakkien jakamisen jälkeen kukin jatkoi juhlapäivää omissa juhlissaan sukulaisten ja muiden tuttavien kanssa. Illalla oli sitten aika kokoontua yhteen muiden ylioppilaiden ja koulunsa päättäneiden ammattikoululaisten kesken. Teimme pienen baarikiertueen uuden ylioppilaan ja uuden sähkömiehen kanssa. Kiertueemme aikana kävimme turkulaisissa Bremer-, Edison- ja Hamburgerbörs-baariravintoloissa.
Bremer on tunnelmallinen ravintolabaari, joka on sisustukseltaan jokseenkin keskiaikainen -valkoiseksi maalattuja seiniä ja tiiliseiniä. Bremeristä saa maukkaita aterioita, ja juoma valikoimaan kuuluu jos jonkin sorttisia hieman kalliimpi oluita. Bremerissä ei loppujen lopuksi ole niin hirveästi tilaa, mutta eilenkin yhdeksän paikkeilla mahtui hyvin istumaan. Musiikki soi sopivalla tasolla, joten sisällä oli hyvä jutustella kavereiden kesken. Miinusta Bremer saa kuitenkin alkuun hieman töykeän oloisesta baarimikosta. Bremerissä pääsee surffaamaan internettiin omalla läppärillä, kunhan pyytää tiskiltä tunnukset SparkNettiin.
Bremeristä jatkoimme matkaa kohti Hamburgerbörssiä, mutta käväisimme myös tarkistamassa Bar Edisonin tunnelman. Edisonissa oli porukkaa jonkin verran, ja joukkoon mahtui monta valkolakkia. Kävimmekin oman porukamme sankareiden kunniaksi polttamassa yhdet sikarit baarin sikarihuoneessa. Kyyti pojaksi mahtui myös oluet toiseen käteen. Edisonissa vaikutti tunnelma olevan hyvällä tasolla, mutta lähdimme sieltä pian pois kohti Hamburgerbörssiä, jossa perinteisesti on juhlittu valkolakkeja.
Hamburgerbörsissä massa olikin melko tasaista valkolakkikansaa. Poikkeuksellisesti ikärajaa oli laskettu 18 vuoteen, jotta päivänsankarit pääsivät kaikki juhlimaan yhdessä lakkiaisiaan. Sisäänpääsyhinnat olivat melko kohdillaan, sillä ranneke maksoi kymmenen euroa. Muutenkaan paikan juotavat eivät mitään kovin halpoja ole, mutta alkuun saimme napattua kahden euron hanabisset, jonka jälkeen kyseinen juomatarjous loppui. Hamburgerbörs on todella laadukas paikka, mikä on varmasti seurausta kalliimmista hinnoista ja normaalisti korkeista ikärajoista. Sisustukseltaan Hamburgerbörs on todella hieno vaihtelevine tiloineen - Tyylejä löytyy Oskarin olohuoneesta aina tanssilattialle saakka.
Arvo: 87%
Tekstit sisältää paljon kirjoitusvirheitä, otsikkoa myöden.
Minäkin olin lauantaina juhlimassa börssissä
olisi minun mielestä saanut selkeämmin kertoa ne ranneke edut!
hyvä teksti on ja oli kyl meilläki kuuma ilta urun yöelämäs…lähestulkoon samois paikois pyörittii mut kirjoitusvirhe kaverille….teksti sisältää, tekstit sisältävät
Kukaan ei kirjoita täydellisesti. Halu etsiä kielioppivirheitä?
http://tietsikka.wordpress.com/ - Palkka 0 € / tunti
Lisää kommentti